29. marraskuuta 2015

APTEEKKARIN KYNTTILÄNJALAT

Kirjoittelin jo aiemmin tästä ideasta laittaa messinkisen kynttilänjalan yläosa pullonsuuhun. Kun kaksi yskänlääkettä oli mennyt vanhaksi, otin lasiset pullot talteen ja käytin samaa ideaa, kun olen joskus hamstrannut noita messinkisiä kynttilänjalkoja ja ne pölyttyivät kaapissa. 

Musta näissä yskänlääkepulloissa on jotain creepyllä tavalla siistiä. Niistä tulee mieleen jotkut vanhat  kauhuelokuvat, myrkkypullot, apteekit ja hullut tiedemiehet... Heh. Kovin käytännöllisiä nämä eivät ole, sillä pullot ovat niin pieniä ettei kynttilänjalka oikein istu niiden suuhun. Kun poltin näitä, pelotti vähän että sytytän tulipalon. Ne ovatkin ehkä enemmän koristeita :-) 

Hei, tunnelmallista sunnuntai-iltaa kaikille!

28. marraskuuta 2015

MINKÄ VERRAN MEIKKIÄ ON SOPIVASTI? MINÄ JA SUHTEENI MEIKKAAMISEEN

Mun suhteesta meikkaamiseen kertoo se, että tätä postausta tehdessäni huomasin, että valokynä oli loppu, eyeliner kuivunut ja kulmakynää en edes löytänyt. Meikkaan siis arkena todella hillitysti eikä juhla- tai iltameikki siitä kovasti eroa. Viime aikoina mua on kuitenkin alkanut yhtäkkiä vähän kiinnostamaan. Tuntuu, että muut osaa tehdä varjostuksia, rajauksia ja häivytyksiä ja mä tässä vähän opettelen käyttämään huulipunaa.

Syy johtuu yksinkertaisesti siitä, että mua ei ole juuri kiinnostanut opetella. Olen joskus yrittänyt tehdä jotain silmämeikkiä eikä siitä tullut mitään. Tällä hetkellä en edes omista yhtään luomiväriä, heitin ne muutamat jokunen vuosi sitten pois, koska ne olivat niin vanhoja. Viihdyn oikein hyvin ilman meikkiä ja paljon naturellina hengailenkin. Jossain vaiheessa jopa niin paljon, että tein itselleni säännön: töihin, kaupungille ja luennolle aina ripsari. Ja miksi? Koska siitä tulee skarpimpi ja itsevarmempi olo. 

Arkena mun meikki koostuukin joko pelkästään siitä ripsiväristä tai ripsarista ja meikkivoiteesta. Välillä laitan valokynää silmän alusiin ja joskus kirkasta huulipunaa. Varsinkin tän oman hiusvärin kasvatuksen yhteydessä oon miettinyt, että voisin yrittää panostaa naamaan vähän enemmän. Tiedättekö, blondatut hiukset + paljon meikkiä = no-no? Mutta ongelma on nyt vähän se, etten tiedä mitä tässä alkaisi opettelemaan? Ihan ekana ajattelin nyt lähteä ostamaan uuden valokynän, eyelinerin ja kulmakynän. Pitäisköhän huultenrajauskynäkin olla olemassa? Entä niitä luomivärejä? Ja mitä muuta? Help! 

Tätä kuvaa varten käytin kaikkia omistamiani meikkejä ja tunsin aluksi itseni ihan pelleksi. Ihan kuin olisin lapsi, joka leikkii äidin meikeillä. Sitten, kun olin ottanut näitä kuvia ja vähän tottunut omaan peilikuvaani, alkoi tuntua jo ihan hyvältä. Olen tässä miettinyt sitä, että vaikuttaako ulkonäköön panostaminen oikeasti myös sisäpuolella? Kyllähän se taitaa vaikuttaa, kyllä se tuo itsevarmuutta ja piristää ja terveissä rajoissa se on ihan ok. 

Herääkö siellä ajatuksia? Haluaisin ehkä kirjoittaa lisääkin tästä ja mun tulevista meikkikokeiluista, mitä haluaisitte kuulla? 

27. marraskuuta 2015

JOULULAHJAT POIKAYSTÄVÄLLE - 19 IDEAA

Aina se on yhtä vaikeaa... keksiä poikaystävälle lahja! En mä tarvii mitään. Joo et, mutta kuitenkin haluut! :-D Viime jouluna me ei ostettu toisillemme lahjoja ja mä olen ollut ehkä muutenkin vähän huono tässä asiassa, joten ajattelin tänä vuonna kunnostautua. 

Kokosin paitsi omien ajatusteni jäsennykseksi, myös helpotukseksi muille saman pulman kanssa painiville ideani ylös. Nämä on aika perusjuttuja, joihin voi ehkä palata joulu toisensa jälkeen. Välillä on rahaa panostaa lahjoihin enemmän ja välillä vähemmän. Sehän onkin stressaavaa, jos rahaa ei oikein ole ja joku super hyvä lahja pitäisi keksiä. Kyllähän mä mielelläni toteuttaisin esimerkiksi kohdan 17... jos voittaisin lotossa ;-)

Tulossa ovat myös postaukset, joista toisessa kohderyhmänä ovat äidit ja toisessa ystävät. Toki näitä ideoita voi soveltaa aivan kenelle tahansa. Tästäkin kollaasista löytyy monta juttua, jotka sopisivat myös mun veljelle ja isälle. 
Joululahjat poikaystävälle

1. Kirja. Ainakin täällä uppoaa urheilijoiden elämäkerrat: Ruutu, Teemu ja Litmanen. Samoin tuo Urheilijan taivas + helvetti vaikuttaa kiinnostavalta. Armanin maailma olis edullinen ja uskon että vetoais miehiin, kuten Ville Haapasalosta kertovat kirjatkin. Veljelle olen ostanut Madventures-kirjoja. 
2. Huivi. Stockmann.
3. Lompakko. Stockmann
4. Lippis. Beyond
5. Sukat. Happy socks.

6. Käsineet. Erilaisia siistejä hanskoja puuttuu ainakin meiltä. Sekä sormikkaat, nahkahanskat että lapaset tulis tarpeeseen. Kuvan hanskat Stockmann
7. Lenkkarit. Beyond.
8. Kylpytakki. Marimekko
9. Reppu. Beyond.
10. Merinovillakerrasto. Scandinavian outdoor.

11. Lämmin neule. Zalandolta löytyi vaikka minkälaisia kivoja kuviollisia, yksivärisiä, siistejä ja vitsikkäitä villapaitoja!
12. Kosmetiikkaa. Bulldog. Näitä on ainakin ennen myyty Kick'sissä. 
13. Pyjama tai olohousut. Zalando
14. Pipo. Beyond.
15. Kello. Daniel Wellington.

16. Lahjakortti. Ravintolaan, matkalle, vaatekauppaan, Fitnesstukkuun, Lippupalveluun, elektroniikkaan, Linnanmäelle, kirjakauppaan, cartinkiin, urheilukauppaan, kylpylähotelliin, elämyslahjaan, hierontaan... Osta tai tee itse!
17. Matkaliput. Lennot viikonloppulomalle tai pidempäänkin reissuun jos rahat riittää. Tai vaikka junaliput Helsinkiin, kylpylälomalle tai laskettelureissuun.
18. Salijäsenyys. Sellaiselle, jolla ei ole mutta haluaisi.
19. WFF-kummius tai muu hyväntekeväisyyslahja. 

26. marraskuuta 2015

BETONIASKARTELUN LOPPUSATO

Tässäpä vihdoin ne loput lokakuisen betoniaskartelun tulokset, josta olen jo kauan höpöttänyt! 

Nämä tuikut ovat saunassa, tosin niitä ei ole poltettu kuin kokeeksi. Sauna on kuitenkin sen verran pieni, ettei kynttilöiden polttelu taida olla ihan turvallista. Ne ovat siellä nyt koristeena joka tapauksessa. Etualalla olevassa tuikussa kokeiltiin mun isän ehdouksesta ottaa kynttilän alumiinikuori pois. Sen voi sitten vain polttaa tuossa loppuun ja sydänlanka toivon mukaan lähtee nappaamalla. 

Tällaisia kirjatukia tuli kolme, mutta otin itselleni ainakin toistaiseksi vain yhden. Se tuntuu riittävältä. Tarjosin toista ja kolmatta mun veljelle ja vanhemmille, mutta jos ne ovat autotallin lattialla vielä ensi kesänäkin, saatanpa hakea ne kuitenkin itselleni. Ajattelin näitä kirjatuiksi, mutta ne eivät kyllä ole todellisuudessa kovin tukevia. Hyvin tuo A tuossa kirjatukea kuitenkin esittää. 

25. marraskuuta 2015

PARASTA JUST NYT












Tein tämän postauksen luonnoksiin eilen, kun oli super kaunis sää, aurinkoinen ja pikku pakkanen. Kävin kuvailemassa pienessä metsikössä ja fiilistelin lumisia oksia ja jäisiä oksia, luonnon taideteoksia. Tänään ilma on ollut ankea jälleen, lumi tule takaisin!

Ulkoilu. Mun on aina vaikeaa saada itseni liikkumaan tai ylipäätään pihalle. Yritänkin huijata itseäni liikkumaan ajatuksella siitä, että ulkoilma piristää ja luonnosta tulee hyvä olo myös henkisesti. Mua motivoivat myös kauniit paikat ja kun otan kameran mukaan, pompin pusikoissa kuin mikäkin rusakko kuvaamassa kaiken maailman risuja. 

Hyvin nukutut yöt. En ole tajunnut, että olen nukkunut huonosti, ennen kuin tajusin, miltä tuntuu nukkua hyvin. Tai ennemminkin herätä pirteänä ja levänneenä. Mulla on ollut viime viikkoina niin paljon enemmän virtaa ja parempi olo. 

Salaattihimo. En oo kokenut tätä varmaan koskaan ennen, mutta oon viime päivinä himoinnut esimerkiksi salaattia ja hedelmiä. Veikkaan, että tää johtuu tuosta edellisestä kohdasta. Kun olen oikeasti vihdoin nukkunut yöni hyvin, tunnen paremmin mitä mun kroppa tarvitsee. Ei sokeria vaan vitamiineja! 

Lempi-tv-sarjojen uudet jaksot. Silta, Downton Abbey, Greyn anatomia! Ja Modernin perheen uusi kausi Netflixissä, joka saatiin juuri loppuun. Kuinka ihanaa on käpertyä sohvalle päivän päätteeksi (ehkä saunan jälkeen) katsomaan hyvää sarjaa.

Paristokynttilät. Tosi kätevää, kun ei tarvitse huolehtia, muistiko käydä sammuttamassa eikä valvoa niiden palamista. Olen pitänyt nyt muutaman päivän putkeen paristokynttilöitä parvekelyhdyissä, sillä koko ajan on niin pimeää. Seuraavaksi voisin kyllä hankkia sellaiset hienommat, joissa on hämäräajastin!

Mikä teidän mielestä on parasta just nyt? 

Ps. Mulla ainakin soi Robinin biisi päässä nyt. 

24. marraskuuta 2015

OPERAATIO OMAN VÄRIN KASVATUS

Veikkaan, että löytyy aika paljon naisia, joilla on samanlainen tukkahistoria kuin mulla: oma väri on ollut päässä viimeksi 13-vuotiaana. Ja sitten tää perinteinen suomalaisen hiusvärin tarina: lapsena olin ihan blondi, mutta sitten alkoi tummua. 

Mä vetäisin joskus silloin seiskaluokalla koko pään tummanruskeaksi. Siitähän sitten vaalenneltiin raidoilla koko yläaste. Lukioajan blondasin hiuksiani, kunnes abivuonna päätin ekaa kertaa aloittaa oman värin kasvatuksen. Lakkiaisiin värjäsin sellaisen vaaleanruskean, jonka piti vastata mun omaa väriä, mutta en tykännyt siitä yhtään. Seuraavana syksynä palasin blondaamiseen ja tässä sitä on oltu mukavassa värjäyskierteessä taas neljä vuotta. 

Nyt tässä hetkessä en muista koska olen viimeksi värjännyt hiuksiani. Kampaajalla puolitoista vuotta sitten, mutta oon siinä välissä laittanut ainakin yhden purkkivärin. Nyt päätin, että saa riittää. Blondaaminen rasittaa hiuksia ja latvat ovatkin aina ihan kuivat ja karheat. Mun oma hiusväri on itse asiassa vaaleaksi luokiteltava, ei ihan se perusmaantie. Ylläolevassa kuvassa näkyy tyvi tällä hetkellä. Kesä vaalenti juurta vähän, joten tyvikasvun ja blondatun hiuksen raja ei ole kovin selkeä. 

Tässä värjättyä osiota. Viihdyn blondina, mutta onhan se värjätyn näköinen. Latvakin hapsottaa taas siihen malliin, että olisi varmaan aika leikata. 

Tuossa jakauksen pienemmällä puolella näkyy selvimmin värjätyn hiuksen raja. En muuten kestä noita vauvahiuksia, jotka ovat päättäneet tässä viimeisen vuoden aikana alkaa kasvaa ohimolta ja sojottaa pystyssä. Näitä kuviakin varten muka laitoin niihin lakkaa, ne ei vaan tottele! 

Nuo vauvahiukset ovatkin juuri sen väriset, kun mulla oli vauvana. Samoin mun kulmakarvat ovat luonnostaan tuon väriset. Olen värjäyttänyt niitä nyt muutaman kerran kosmetologikaverillani, ja ne mätsäävät kyllä mainiosti tuon mun tyven kanssa. Tässä ollaan nyt siis tilanteessa, että oon koko elämäni värjännyt hiukseni mätsäämään mun luonnollisiin kulmakarvoihin, mutta taidankin tästä edespäin värjäillä vaan kulmakarvoja mätsäämään luonnolliseen hiustenväriin :-D

23. marraskuuta 2015

DIY: NÄPPISMAGNEETIT


Meillä meni joskus aikoja sitten pöytäkoneen näppäimistö rikki ja mä napsuttelin silloin sen näppäimet talteen tämä idea mielessäni. Kun nämä tuli yhtenä päivänä vastaan askartelulaatikkoa penkoessani, muistin että munhan piti tehdä näistä pieni tuparilahja mun veljelle. 

Kävin ostamassa magneetteja ja liimasin ne näppäimiin. Näillä voi nyt sitten jättää kämppikselle tai vieraille viestejä jääkaapin oveen. Jokaista kirjainta on kylläkin vain yksi, mutta saa se nyt ainakin oman nimensä kirjoitettua jos ei muuta :-D

22. marraskuuta 2015

MATKAMUISTO SEINÄLLÄ





Laitoin tällä viikolla joululiinan pöytään. Löysin sen joskus aiemmin tänä vuonna kirpputorilta. Suosin vahaliinoja, kangaspöytäliinat ovat vaan aika epäkäytännöllisiä arjessa. 

Ruokapöytä kaipasi mielestäni jotain viereiselle seinälleen. Muistin tuon julisteen, joka on matkamuisto elokuun Kreikan-matkalta. Se on oikeastaan matkaopas, toinen puoli on täynnä tekstiä. Vaaleansininen sopii lattialla olevaan mattoon. Kehyksen kaivoin vanhempien kätköistä. Siinä se nyt muistuttaa Santorinin paahtavasta auringosta ja ilahduttaa keskellä kaameinta kaamosta. 

Tarkoitus on ripustaa se seinällekin, mutta kaikki aikanaan :-D

21. marraskuuta 2015

INSPIRAATIOTA AAMUPALALLE

Olen parin viimeisen viikon aikana innostunut satsaamaan aamupaloihin tavallista enemmän. Olen tosi huono syömään aamuisin, ruoka ei vain maistu. En myöskään jaksa nähdä aamupalan eteen yhtään vaivaa jos olen lähdössä jonnekin. Siksi helpot ideat hyviin aamupaloihin tulevat tarpeeseen. Myös vaihtelu virkistää. Niin kauan kuin muistan, olen syönyt aamupalaksi jogurttia ja mysliä. 

Viime aikoina olen kuitenkin väkertänyt...


Rahka-mustikka-appelsiini-mandariini-auringonkukansiemen-gojimarja-smoothien.


Kananmunalla täytettyjä avokadonpuolikkaita.


Tuorepuuroa, jonka voi laittaa illalla jääkaappiin tekeytymään ja aamulla se on valmis. Kiireaamujen pelastus!

 Hummusta leivän päälle.

Banaanipannareita maustetun rahkan kanssa. 


Kaiken tämän innoittajana on toiminut Hanna Stoltin kirja Aamupala, jonka löysin kirpparilta. Kirja on tänä vuonna julkaistu ja siitä löytyykin trendiruoat granolasta smoothiebowliin. Kirjassa on sekä yksinkertaisia että pidempiä ohjeita, uusia ideoita ja vanhoja suosikkeja kuten puolukkapuuro ja itse tehty riisifrutti. Samojen kansien väliin on koottu vähän kaikenlaista. Lisäksi kirja on tosi kaunis. 

Tämä kirja on inspiroinut mua laittamaan aamupalaa sekä parantanut mun aamuja ja arkea huomattavasti! Keskiviikkona kutsuin ystävän aamupalalle ja syötiin rauhassa yhdessä banaanipannarit, smoothiekupilliset, sämpylät ja juotiin porkkanamehut. Kyllä lähti päivä hyvin käyntiin :-)

19. marraskuuta 2015

DIY: JOULUKORISTEET TAIKATAIKINASTA



Muistan, että pienenä taikataikinasta muovailu oli tyyliin parasta, mitä tiesin. Kinusin aina äidiltä, että tehdään taikataikinaa ja mielikuvissani sitä tehtiin tosi harvoin. Äidin mielestä se ei mennyt yhtään niin, vaan olin vaan niin kyltymätön askartelija, että musta tuntui siltä. Heh. Niin tai näin, kokeilin tässä yhtenä päivänä taikataikinaa sitten lapsuuden. Painelin piparkakkumuotilla lintusia ja pillillä niille ripustusreiät. Mulla ei ollut kuin tosi suurikiteistä suolaa, joten kuvioista tuli aika röpelöisiä... Lintujen paistuttua ja jäähdyttyä spreijasin ne vielä valkoisiksi. 




Osaan askartelin ripustusnarut ja asettelin ne parvekelaatikoissa tököttäviin havuihin.


Osasta tein "pakettikortteja" niihin neljään lahjapakettiin, mitkä mulla on jo valmiina. Meinaan vielä kirjoittaa noihin nimet tai jouluntoivotukset, mutta ne olivat ulkona maalista kuivuessaan keränneet vähän kosteutta ja taikina oli vähän pehmennyt, joten annan niiden vedähtää sisällä. 

Hiukan kotikutoisiahan näistä tuli tuon röpelöisyyden vuoksi, mutta hienompaa suolaa käyttämällä saisi varmasti vaikka kuinka sieviä joulukoristeita, vaikka kuusen oksille :-)

18. marraskuuta 2015

OSTETUT VAATTEET 2015

Olen törmännyt muutamissa blogeissa haasteeseen, jossa tulee listata kaikki tänä vuonna ostetut vaatteet. Niissä on myös kommentoitu, millaiseksi ostos on osoittautunut. Mä päätin haastaa itse itseni. Luin keväällä Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin, josta innostuin kovasti ja olen yrittänyt toteuttaa erityisesti sen jälkeen lempivaatteiden ideologiaa. 

Laitoin noin vuosi sitten paljon vaatteita kirpparille ja sen jälkeen olen yrittänyt paikata vaatekaappiani havaitsemieni puutteiden mukaan perusvaatteilla, siisteillä "työvaatteilla" ja kivoilla "bilevaatteilla". Kesällä huomasin, että tarvitsen hellevaatteita, joille tulikin sitten käyttöä lähinnä reissussa. Oma tyyli on aika taitavasti vielä hukassa. Katsotaan, kuinka pitkä tästä listasta siis tulee...

Dr Denimin valkoiset farkkulegginssit. Tuli käytettyä kesällä paljon, mukavaa vaihtelua mun ainaisiin mustiin housuihin. 
Mustat korkeavyötäröiset farkut kaverilta. Tosi hyvä ostos, koska mulla ei ole kuin farkkulegginssejä! Sitä mukaa kun ne menevät rikki, täytyy alkaa metsästää kunnon farkkuja.
Harmaamaleeratut löysät housut kaverilta. Nämäkin oli hyvä sijoitus, koska ovat sen verran siistit, että voi käyttää ihmisten ilmoilla, mutta kuitenkin mukavat. Sellaisia mulla ei ollut.
Kultainen paljettihame Onlyn alesta. Tää kuuluu siihen bilevaateosioon. Olen käyttänyt kerran.
Mustat tekonahkasortsit kirpparilta. Nämäkin kuuluu bilevaateosioon. En ole vielä käyttänyt (ostin aika vasta). 
Beesit siistit kesäsortsit Vilasta. Nämä olivat vähän turha ostos tänä vuonna, koska kesä oli niin kurja eikä näitä voinut pakata matkalle mukaan rypistymisen vuoksi. Veikkaan, että säiden salliessa tulee kuitenkin käyttöä. 
Mustavalkoiset ohuet sortsit Bikbokista. Nämä oli reissussa mukana ja kovassa käytössä. Mukavat. Nämä kahdet sortsit ostin siksi, että mulla oli vain farkkusortseja.

Harmaa pitkä neule Vero Modasta. Ostin hiljattain ja on ollut paljon käytössä. Lämmin ja monikäyttöinen talvea varten.
Raidallinen poolo Bikbokista. Tämä on ollut muuten hyvä, mutta hihaan tuli reikä heti ensimmäisen käytön jälkeen. Eikä muutenkaan mikään hyvälaatuinen tai lämmin. Olen kuitenkin tykännyt.
Raidallinen paita H&M:ltä. Monikäyttöinen hyvä peruspaita, sen paksuinen, että menee sekä toisen paidan alle että päälle. 
Kukallinen collegepaita Bikbokista. Tämä oli ehkä ainoa kunnon hutiostos, tilasin netistä enkä huomannut kuvasta, että rinnuksessa on valkoisella joku tyhmä New York -teksti!!! Paidassa on siis vaaleansinisiä kukkia valkoisella pohjalla. Kotivaatteeksi päätyi ja niitä mulla on muutenkin liikaa.
Punavalkoraidallinen kietaisutyyppinen neule kirpparilta. Mukava päällä ja kivan värinen vaatekaapin väriläiskä.
Valkoinen pitsijakku kirpparilta. Eipä ole tullut hirveästi käytettyä, jotenkin vaikea yhdistää eikä ole kovin mukava päällä. 
Musta perusjakku Vero Modasta. Ostin serkun häihin, hyvä olla olemassa erilaisia tilaisuuksia varten. Yritän käyttää myös arjessa, en ole vielä toistaiseksi käyttänyt. 
Ohut pitkä kuviollinen kafkaani Gina Tricotista. Vähän heräteostos, koska himoitsin  kesällä kimonoa/kafkaania. Harmittaa, koska olen myöhemmin törmännyt kivempiin.
Ohut puolipitkä neule H&M:ltä. Tämä oli heräteostos, jonka olisi voinut jättää tekemättä. Käytin kyllä kesällä, mutta huono laatu alkoi ärsyttää. 

Musta pellava-t-paita Gina Tricotista. Hyvä peruspaita.
Valkoinen pellava-t-paita kirpparilta. Hyvä peruspaita.
Kimalteleva paita kirpparilta. Bilepaita, ollut pari kertaa päällä. 
Valkoinen siisti toppi kirpparilta. Käytin kesällä, voisi käyttää myös talvella jossain sopivassa tilanteessa.
Punainen toppi Bikbokin alesta. Käytin kesällä. 
Ruudullinen flanellipaita Bikbokin alesta. On ollut paljon käytössä. 
Printti-t-paita Bikbokista. On ollut paljon käytössä. 
Valkoinen pitsitoppi kaverilta. Käytin reissussa, mutta tämä on ehkä sittenkin vähän pieni.

Mustat korkkarit kirpparilta. Edelliset korkkarini oli ostettu vanhojentansseihin ja ne serkun häät oli tulossa. Ihan hyvä ostos siis, tosin vähän korkeat meikäläiselle. 
Niken lenkkarit. Puhki tallattu jo.
Nahkasandaalit Kreikasta. Matkamuisto.

Pilkullinen kellomekko Budapestista. Käytin yksissä yo-juhlissa, kiva matkamuisto, tosin ehkä vähän pieni. 
Valkoinen hellemekko Carlsingsista. Käytin reissussa, en osaa vielä sanoa oliko hyvä ostos. Näkee ensi kesänä? Ainakin mukava päällä eikä mikään trikoomekko. 
Punainen kotelomekko kirpparilta. Ei ole tullut käyttöä, koska on ehkä sittenkin vähän pieni. 
Musta kotelomekko kirpparilta. Sama kuin edellinen.


Ruudullinen lämmin huivi Vero Modasta. Vaihtelen tämän värikkäämmän ja tummansinisen huivin välillä. Ihan hyvä piristys siis.
Nahkatakki H&M:stä. Myin vanhan takin, jolle ei tullut käyttöä. Tämä on ollut hyvä. 
Farkkutakki H&M:stä. Sama kuin edellinen. 
Helly Hansenin toppatakki. Vanha useamman vuoden vanha takki on mennyt huonoksi.

Lisäksi äiti osti mulle omatoimisesti (ei tapahdu yleensä ikinä) Espritin alesta valkoisen kauluspaidan, mustan ja sinisen ohuen neuleen. Varsinkin neuleille on tullut paljon käyttöä, kauluspaitakin on ihan hyvä olla olemassa.

Se mitä tästä voi päätellä ja mistä olenkin jo tietoisesti yrittänyt päästä eroon on, että ostan helposti käytettyjä vaatteita liian optimistisesti, siten että huomaan kotona tai muutaman käytön jälkeen, että ne ovat kuitenkin liian pieniä. Tuosta collegepaitaepisodista opin, etten osta enää netistä. 

Tämän kirjoittamisen jälkeen mietin kyllä, kehtaanko edes julkaista. Onhan tuo pitkä. Toisaalta, hutiostoksia on tullut suht vähän ja kuten sanoin, olen yrittänyt täydentää vaatekaappiani puuttuvilla osasilla ja mielestäni aika hyvin siinä onnistunut. Tällä hetkellä mulla on sellainen olo, etten tarvitse mitään. Ja tätä listaa katsoessani se vain vahvistuu. Voi kääk. 

No, miltä kuulostaa? Mikä on tuomio? :-D

17. marraskuuta 2015

OFFICE PLANS

Kuvat: 1, 2, 3, 4,
5, 6, 7, 8
Kuten kirjoittelin, kaipaisin meidän työpisteen eli officen (lausutaan kuten kirjoitetaan) luo jonkinlaista esteettistä ilmoitustaulua ja inspiraatioseinää. Poraaminen ei ole ykkösvaihtoehto uusien seinien takia eikä ehkä myöskään siksi, koska usein hyvät ideat eivät hetken päästä toteutuksesta enää olekaan niin hyviä... Joten vähemmällä päästään, kun niistä ei jää jälkiä :-D

Pinterestistä olen bongannut kahdentyyppisiä ideoita, jotka kelpuuttaisin tänne meillekin. Paras vaihtoehto minusta olisi tehdä taulu OSB-levystä tai vanerista (ylärivin kuvat). Sen voisi laittaa lattialle nojailemaan seinää vasten, kuten ylärivin toisessa kuvassa. OSB-levyn pitäisi olla edullinen ja kevyt materiaali, mutta ongelma on se, että poikaystävä tyrmäsi idean täysin. Rakennusalan ja rautakaupan työntekijänä hän ei voi nähdä sitä sisustuselementtinä, vaan ainoastaan rumana. Plääh. Pitäisiköhän mun ehdottaa seuraavaksi vaneria? Tai jotain lankuista tehtyä systeemiä? 

Toinen kiva mutta vähän turhan sekavan näköinen vaihtoehto olisi tehdä ilmoitustaulu tuollaisesta verkosta (alarivin kuvat). Siihen pitäisi olla pyykkipoikia tai muita kiinnityssysteemeitä, se pitäisi jollain tapaa kiinnittää seinään ja lisäksi se pitäisi maalata. Ostettiin iskän kanssa tuollaista verkkoa ihan vasta hänen rakennusprojektiinsa ja ne olivat kaupassa pihalla, aivan ruostuneita ja sellaisissa 5x10 metrin kokoisissa paloissa. Joten pitäisi melkein löytää joku hukkapala. Ja puskisikohan ruoste maalin läpi?

Tällaisia ideoita mä pyörittelen täällä ja mietin, mitä yrittäisin myydä poikaystävälleni seuraavaksi. Onko siellä muita, jotka joutuvat suostuttelemaan puolisoitaan sisustusratkaisujen suhteen? Ärsyttävää, miksei mulla voisi olla sellainen mies, jota ei yhtään kiinnosta tällaiset asiat >:-D

16. marraskuuta 2015

IMAGINE ALL THE PEOPLE...



Viime päivinä on ahdistanut. Päässä pyörii paljon, enkä oikeastaan haluaisi osallistua tähän kaikkeen some-/mediamylläkkään. Toisaalta koko aiheen sivuuttaminenkaan ei tunnu hyvältä. Koko syksyn mielessä on vellonut huoli siitä, mihin tää maailma on menossa. Ääriliikkeiden nousu Euroopassa on ihan totisinta totta. Sanotaan, että ei saisi pelätä ja vihaan pitäisi vastata rakkaudella. Mutta kyllä se tuntuu niin kovin vaikealta. 

On kirjoitettu, että tämän viikonlopun tapahtumat aloittavat Euroopassa uuden aikakauden ja se on varmasti jollain tapaa totta. Toisaalta mietityttää kaikki se, mitä Euroopan ulkopuolella tapahtuu. Herätäänkö me vasta sitten, kun meidän omaa pikku reviiriä häiritään? Mitä hyödyttää vastata väkivaltaan väkivallalla? Kuinka paljon siviilejä Lähi-Idässä tulee kuolemaan? Aloittaako Eurooppa samanlaisen terrorismin vastaisen sodan kuin Yhdysvallat? Ja mistä nää kaikki vastakkainasettelut tässä keskustelussa syntyy? Siitä, että koko tilannetta on niin vaikea käsittää? 

Hullulta tuntuu sekin, että kaikki puhuu nykyään politiikasta. Kaikilla on joku mielipide ja se pitää päästä sanomaan siellä/täällä somessa. Mä haluan siteerata 45 vuotta vanhaa kappaletta, joka tuntuu ihmeellisen ajankohtaiselta just nyt: Imagine all the people living life in peace.